Tiger cave temple

Perjantaina siis lähettii yhdessä kahen muun suomalaistytön kanssa Krabi Townin reggaebaariin, jossa vietimme ensimmäiset kolme tuntia korttia pelaten, Changia & rommikolaa juoden ja omistajan kanssa höpisten. Myös norjalainen vapaaehtoistyöntekijä, Christian, saapui sinne muutaman muun norjalaisen kanssa. Enempää en viitsi baarin tapahtumista selittää, koska ne varmasti ovat jokaiselle tuttuja. Nappasimme sitten moottoripyörätaksin ja otimme suunnaksi Krabi Townin ainoan “Klubin” Room 69. Paikka oli suoraan sanottuna aivan kauhea ja perinteisen klubimusiikin sijasta kuuntelimme rokkia, jota joku bändi esitti. Bändi taisi olla suhteellisen kuuluisa, koska paikka oli aivan täynnä ja olin jopa kuullut heiltä yhden biisin monesti täällä Thaimaassa. No eipä niistä sen enempiä muuta kuin oli hauska nähdä pitkästä aikaa muitakin nuoria suomalaisia ja pälättää vaihteeksi pelkkää Suomea.

Lauantai päivä meni niin sanotusti nukkuessa itselläni, johtuen pienehköstä päänsärystä, jonka perjantai onnistui minulle aiheuttamaan. Muitten lähtiessä Ao Nangiin rannalle, jäin itse nukkumaan ja sanoin meneväni perässä myöhemmin. En kuitenkaan koskaan saanut itseäni liikkeelle, vaan olin edelleen kotona, tyttöjen palatessa. Lähdimme sitten myöhemmin naapuripaikkaan syömään, jossa on uskomattoman hyvät ja isot annokset ja ravintolan miljöö on aivan uskomaton. Istuessasi ravintolassa, voit melkein kuvitella olevasi keskellä metsää muutamien isojen lamppujen valaistessa ruokailupaikkaa. Ruokailun jälkeen oli ihan vain tarkoitus mennä nukkumaan, jonka myös toteutimme.

Sunnuntaina heräsimme klo 4 aamuyöllä ja taksi saapui pihaan klo 4.30 odottamaan meitä. Lähdimme kiipeämään Tiger cave mountainille, jolle on 1237 portaan matka. Taksikuski hieman naureskeli meille ja piti meitä varmaan ihan hulluina, mutta matka alkoi kuitenkin. Päästessämme vuoren juurelle, mietimme jokainen varmasti omassa päässämme, että meillä viiraa pahastikin, koska matka näytti aivan älyttömältä. Ensimmäiset 20 porrasta oli kivoja, toiset 20 ihan ok ja seuraavat 50 puoli metriä korkeita erittäin pieniä portaita, jotka pääsi helpoiten ylös kiipeämällä nelinkontin, kuten eläin. Tietenkään tämä ei onnistunut kauhean hyvin, johtuen pimeydestä ja valojen puutteesta ja taskulamppu oli ainoa valaistus sillä reissulla.

Porukkamme hajosi matkalla ylös hieman ja jossain vaiheessa huomasin itse olevani yksin keskellä pimeyttä ja kiitin onneani, että taskulamppuni toimi oikeasti todella hyvin (kiitos seven eleven). Yksin kavutessa ympäriltä tulevia ääniä säikähteli hieman enemmän ja meinasin yhdessä vaiheessa saada sydänpysähdyksen, kun huomasin eräällä tasanteella, tumman kissan tuijottavan minua, erittäin vihaisen oloisesti. Kuitenkin onnekseni, kissa pelkäsi minua enemmän kuin minä sitä ja lähti karkuun. Tämä tapahtui suurin piirtein 800 portaan kohdalla ja mietin vain mielessäni, että toivon, etten törmää apinoihin, jotka kuulemma varastavat kaiken. Välillä kavutessa, tuntui ettei siinä ole mitään järkeä, mutta kuitenkaan luovuttaminen ei käynyt mielessä missään vaiheessa. Saavuin ylhäälle juuri sopivasti ennen auringonnousua ja pakko sanoa, kyllä se kapuaminen oli sen arvoista. Näkymä alas laaksoihin ja kaupungille oli upea! Ylhäällä vuorella on iso Buddha-patsas, joka näkyy alas asti päivin öin. Olimme ylhäällä tunnin tai kaksi ja otimme kuvia jokaisesta kolkasta. Olimme hieman ihmeissämme siitä, ettei siellä näkynyt muita ihmisiä ollenkaan. Tietenkin ihan ymmärrettävää, ettei muut kiivenneet pimeässä klo 5 sinne (joka on lämpötilan takia paras ajankohta), mutta siellä ei näkynyt ketään edes alastulon aikana. En sitten tiedä, kiipeävätkö ihmiset sinne hirveässä helteessä päivällä. Alastulo tuntui välillä jopa pelottavammalta kuin ylösmeno, koska portaat olivat niin pieniä ja korkeita. Pääsimme kuitenkin kaikki turvallisesti sekä ylös, että alas ja tunsimme olevamme voittajia.

Alhaalla meitä odotti aamuinen taksikuskimme, joka ei pyynnöistä huolimatta halunnut tulla ylös kanssamme, vaan nukkui autossaan sen ajan. Hän vei meidät kotiin, jossa kävimme vain kääntymässä ja lähdimme rannalle. Menimme lähellä Ao Nangia sijaitsevalle rannalle ja huomasimme, että keskellä merta oli hiekkasaareke, jolla oli ihmisiä ottamassa aurinkoa. Päätimme itsekin mennä sinne pientä polkua pitkin, joka kulki meressä. Loikoilimme siellä ehkä tunnin, kunnes huomasin meren olevan lähempänä meitä kuin aiemmin. No pienen tutkailun jälkeen huomasimme, että myös polku oli kadonnut. Meille ei tullut mieleenkään, että olisi nousuveden aika, joten lähdimme koittamaan takaisen mantereelle. Polku oli siis kadonnut, mutta vesi ei ollut joka paikassa hirveän syvää vielä. Kamat reppuun ja reppu pään päälle ja onnea koittamaan. Omalta osaltani reissu meni hyvin, enkä kokenut sen olevan mitenkään ylitsepääsemätöntä. Mutta osalle meistä iski pienoinen paniikki, virtauksen ollessa suhteellisen kova ja veden syvää. Vesi siis oli osassa paikoissa syvää, joten piti etsiä oikea kohta, jotta löydät sen ei niin syvän tien.

Lähdimme rannalta Marin kanssa hieman aiemmin erinäisistä syistä johtuen ja hengailimme vain kotona iltaan asti. Illalla kävimme jälleen naapurissamme sijaitsevassa upeassa ravintolassa syömässä ja siinä se oikeastaan oli. Hauska ja väsyttävä viikonloppu takana sekä erittäin urheilullinen ja nyt pohkeita särkee ylös kapuamisen jäljiltä.