Maanantai aamuna Mui (paikallinen yhteyshenkilömme) tuli hakemaan meidät 8.40 talolta ja lähdimme kohti satamaa, jossa tarkoituksenamme oli tavata koulun rehtori ja koulun johtokunnan jäsen (en ole ihan varma oliko kyseessä jopa johtokunnan puheenjohtaja). Paikalliseen tapaan, johtokunnan jäsen oli hieman myöhässä, mutta ei se mitään. Aikaisin paikalla oleminen ei ole niin justiinsa ja tämä tapa sopii minulle erittäin hyvin. Johtokunnan jäsenen saavuttua lähdimme kohti Koh Klangia, joka on siis saari lähellä Krabi Townia. Sinne matkustaa veneellä viitisen minuuttia ja se maksaa 10-60 bht riippuen siitä, kuinka monta matkustajaa on. 10 bht jos on kuusi tai enemmän ja 60 bht jos matkustat yksin. Matka ei siis maksa paljoakaan vaikka matkustaisi yksin.
Päästyämme siis koululle pidimme tapaamisen yhdessä muutaman opettajan ja johtokunnan jäsenen. He kyselivät hieman, mitä aiomme opettaa lapsille ja kertoivat, mitä toivovat meiltä. He myös pyysivät, että kirjoittaisimme kirjan kohteista, joissa vierailemme. Mietin vain, että millä englanninkielen taidolla :D Tapaamamme johtokunnan jäsen oli erittäin mukava englantia hyvin puhuva mieshenkilö, joka oli jopa majoittamassa meitä kotiinsa, joka sijaitsee aivan koulun vieressä Koh Klangin saarella. Ei sillä, kyllä kyseinen koti meidän majoituksemme voittaisi. Kyseessä oli iso kahden kerroksen talo, jossa ei tällä hetkellä asu ketään. Kokouksen jälkeen minun oli tarkoitus jäädä kouluun pitämään yksi tunti, mutta olin hieman kipeä, joten lähdin Sandran kanssa kohti kotia. Myöhemmin maanantai jatkui aivan normaalin päivärytmin mukaan. Koneella hengailua ja syömässä käyntiä kotiravintolassamme.
Tiistai
Tiistaina heräsin aamulla seitsemän aikoihin ja lähdin kohti koulua. Sandran jäädessä kotiin sairastamaan olin aivan yksin matkalla kohti Koh Klangia. Tarkoituksena oli pitää tunti ensin kuusivuotiaille ja sen jälkeen viisivuotiaille. Kuusivuotiaiden kanssa kävimme läpi oman nimen kirjoittamista ja h -kirjainta. Kyseessä oli siis moniste, jossa harjoiteltiin h:n kirjoittamista ja sen jälkeen sai värittää h -kirjaimella alkavan kuvan monisteesta. Sen jälkeen siirryin kohti viisivuotiaita, jossa kävimme läpi aakkosia, värejä ja ruumiinosia. Ruumiinosien aikana lapset aina villiintyvät ja lähtevät mukaan “head, shoulders, knees, toes” -lauluun innoissaan.
Myöhemmin iltapäivällä minulla oli viel ensimmäisen luokan oppilaiden kanssa englantia, jossa testasin ensin vähäsen mitä he tietävät. Oppilaat osasivat erinomaisesti värit ja numerot 1-11. Tämän jälkeen päätin opettaa oppilaille hieman numeroita 11-15. Opetusvaiheessa kävi ilmi, etteivät oppilaat tiedä, miten 1-10 kirjoitetaan, vaan he osaavat vain sanoa ne.
On muutenkin erittäin yleistä, että oppilaat tietävät asioita vain, jos heillä on tietty rimpsu opeteltavana. Esimerkiksi numerot sujuvat rimpsussa sanottaessa erinomaisesti, mutta jos otankin numeron sieltä täältä niin lapset hiljenevät täysin, koska kyseinen toimintatapa on täysin outo heille.
Tiistaina pääsin siis pois koulusta vasta neljältä, joten päivä tuntui pitkältä. Oppilaat muuten laulavat kansallislaulun ja nostavat lipun salkoon joka päivä aamulla. Ja iltapäivällä koulusta lähettäessä, he muodostavat jonot kentälle ja lausuvat jotain ja laskevat lipun alas. Hieman isänmaallista sanoisin.
Keskiviikko
Tänään en tehnyt muuta kuin pitänyt yhden tunnin aamulla kuusivuotiaille, johtuen iltapäivän opettajainkokouksesta Krabi Townissa sekä omasta huonosta olosta. Huonosti nukuttu yö vie veronsa täällä paljon pahemmin, kuin Suomessa. Pienikin takapakki tuntuu erittäin raskaalta, mikä on erittäin outoa. Kai se on vieras ympäristö, joka aiheuttaa sen.
Myöhemmin illalla lähdimme ulos syömään Muin ja Svenin (joka on Openmind Projectsin perustaja) kanssa. Mukaamme tuli myös norjalainen Kristian, joka saapui alkuviikosta Krabille työskentelemään temppelikoulussa. Satu jäi valitettavasti paitsi erittäin maittavasta ateriasta, jonka Sven jopa maksoi kokonaisuudessaan. Satu oli onnistunut saamaan oksennustaudin jostain, joten olo ei sallinut ruokailua etenkään ravintolassa. Ravintola oli aivan uskomattoman kaunis ulkoilmaravintola, jossa oli isoja bambuja ja palmuja sekä uskomattoman kaunis valaistus. Ruoka oli myös erinomaista ja olimme onnellisia, että kyseinen ravintola löytyy aivan naapuristamme (emme kuitenkaan olleet koskaan huomanneet sitä :D) Pakko kyllä käydä kyseisessä paikassa uudestaan. Myöhemmin illalla oli sitten vuorossa perinteinen dataushetki, joka alkaa pikkuhiljaan olemaan erittäin masentava. Tuntuu aivan uskomattomalta, että elämme täälläkin viikonloppuja varten, kuten Suomessa :D Kaikki koittavat suoriutua viikonlopusta jotenkuten ja odottavat vain viikonloppua ja sen retkiä ympäriinsä. Tällä viikolla tarkoituksemme olisi kiivetä tiikeritemppeliin, joka sijaitsee korkealla vuorella, jonne täytyy kävellä monta tuhatta porrasta (ei jättäri tunnu kyllä sen jälkeen missään). Suunnittelimme kiipeämistä sunnuntai aamuksi, mutta suunnittelimme myös, että lähtisimme tutustumaan paikalliseen Room 69 -baariin. Jompikumpi jää luultavasti suorittamatta, joten saa nähdä kumpi.
Torstai
Aamulla heräsin itsenäisesti ilman kelloa 6.20, mitä ei ikinä tapahdu Suomessa. En kuitenkaan halunnut nousta, joten hengailin pedissä puoli kahdeksaan asti. Sitten “iloisesti” kohti satamaa, jonne kävelee semmoisen puoli tuntia (Ennen kuljettiin mopotakseilla, mutta johtuen viime viikon onnettomuudesta, joka kävi Sandralle, kävelemme nykyisin). Kävely on kyllä ihan mukava tapa aloittaa aamu, koska ulkona on lämmin muttei kuuma ja ihmisiä ei ole niin hirveästi liikenteessä. Satamassa venemiehet ovat jo onneksi alkaneet tunnistamaan minut, joten minun ei tarvitse joka aamu huudella “Koh Klang Koh Klang” satamassa. Tänään kuskikseni sattui erittäin mukava tapaus, joka koitti höpöttää minulle hirveästi jotain Thaiksi, joten kommunikaatiomme oli hieman hukassa. Hän jopa kysyi nimeäni ja kertoi omansa, mutta olen jo unohtanut sen (kuten kaikkien muidenkin). Thaimaalaiset nimet ovat uskomattoman pitkiä ja vaikeita. Onneksi useimmilla on lempinimi, jota voi käyttää.
Kouluun päästyäni menin ensimmäisenä kuusivuotiaiden luokkaan, jossa kävimme läpi edelliskerralla opetellut “my name is” “what is your name” -fraasit. Sekä nimen kirjoittamista ja d -kirjainta. Tämän jälkeen lähdimme ulos, jossa koitin opettaa heille “viimeinen pari uunista ulos” -leikkiä, mutta kielimuuri tuli tielle. Kyseisen leikin sijasta opettajat opettivat minulle pari uutta leikkiä, joista lapset näyttivät nauttivan erittäin paljon. Mielestäni on niin paljon mukavampi pitää hauskaa ja opettaa sen avulla muutama sana englantia, kuin pitää “istu, ole hiljaa, kirjoita, sano” -tuntia.
Viisivuotiaiden kanssa kävimme nopeasti läpi värit ja numerot, jotka he osaavat jo hyvin sekä ruumiinosia. Siirryimme tämän jälkeen ulos leikkimään väriä, jossa yhdistyy numeroiden sekä värien opettelu. Lapset eivät oikein tajunneet kyseessä olevan kilpailuhenkinen leikki, eivätkä opettajat tajunneet sitä, kun koitin selittää tarkoituksen. Sen jälkeen hieman aiempaa “suojele jonoa, koita saada viimeinen kiinni” -leikkiä, joka oli lapsista erittäin hauskaa. Kahden tunnin jälkeen oloni oli niin paljon parempi ja olin yltiöonnellinen siitä, että lähdin aamulla koululle, enkä keksinyt päästäni jotain syytä jäädä kotiin nukkumaan. Välillä epätoivo meinaa nimittäin iskeä, kun yhteistä kieltä ei löydy ja kukaan ei tajua mitä koitat selittää. Näistäkin tilanteista selviää, kun jaksaa hymyillä ja koittaa säilyttää hermonsa.
Seitsemänvuotiaiden kanssa kävimme läpi pääasiassa numeroita 1-20. Sekä hieman nimiasioita. Osa lapsista osasi käyttäytyä erinomaisesti, osan ollessa rasavillejä, joita ei voinut kiinnostaa vähempää mikään muu, kuin riehuminen. Tietenkin luokkaan saisi kurin keppiä näyttämällä, mutten halua käyttää sitä. Olenkin ottanut sen asenteen, että jos lapsia ei kiinnosta, niin sitten ei kiinnosta, enkä minä sille voi mitään.
Myöhemmin illalla lähdimme yhdessä uuden vapaaehtoistyöntekijän kanssa paikalliseen reggaebaariin, jossa meidän oli tarkoitus tavata kaksi vantaalaista tyttöä ja tapasimmekin. Tytöt olivat erittäin mukavia tapauksia ja päätimmekin lähteä heti seuraavana päivänä uudestaan heidän kanssa tutustumaan paremmin Krabi Townin yöelämään. Reggaebaari oli paikkana mukavan rento ja uskoisin, että tulemme löytämään itsemme sieltä useamminkin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti