Arkea ja juhlaa

Viikot ovat alkaneet tuntumaan suhteellisen samoilta. Päivät ovat rutinoituneet, joten mitään ihmeellisen erikoista ei enää tunnu tapahtuvan kouluissa. Oppilaat ovat edelleen samanlaisia, joskus villejä ja joskus ei niin villejä. Venematkat kouluun tuntuvat edelleen hieman vaikeilta aamuisin. Joskus (aina) tuntuu, että parin farangin kiipeäminen veneeseen, on venemiesten aamuinen huvihetki. Etenkin, jos kyseessä on maasta veneeseen meno. Kaikista helpointa on mennä laiturilta tai portailta mutta usein tuntuu olevan enemmän olevan sääntö kuin poikkeus, että aamun veneet lähtevät rannasta. Välillä myös tuntuu, että venemiehet hieman väittelevät siitä, kuka meidät kuskaa saareen. Usein kuulee vain “farang farang” puheesta.

Koulussa lapset ovat oppineet tuntemaan meidät ja suurin osa tietää ainakin minun nimeni. Sandra, joka opettaa kanssani samassa koulussa, saa kuulla olevansa farang, it, you ja muita vastaavia. Itse olen kuullut kaksi kertaa minua kutsuttavan farangiksi, muuten olen aina Annika. Ja sen nimen saa kuulla monta kertaa. Lapset oppivat nimeni helposti, koska siinä on ka- pääte, joka on kohteliaisuus thaiksi. Esimerkiksi tervehtiessä hei on sawat dee ja lisätessä ka (ja miehet lisäävät krap) siitä tulee kohtelias muoto. Usein saan siis myös kuulla olevani Annikap, koska osa lapsista ei tajua nimeni olevan Annika, eikä Anni ka :D Oikeastaan sen ihmeellisempää ei ole koulussa tapahtunut viimeiseen kahteen viikkoon.

Vapaa-aikaa olemme viettäneet yleensä Krabi townin keskustassa hengailen. Kävimme myös perjantaina Railey Beachilla, jonne pääsee pelkästään veneellä. Ranta siellä ei ollut mitenkään ihmeellinen, vaan erittäin kivínen ja tuntui oudolta, että sitä on sanottu yhdeksi parhaaksi rannaksi? Itse en ainakaan saanut kyseistä tunnelmaa siitä. Päätimme sitten lähteä kodin sijasta Ao Nangiin, jossa kävimme ihanan tunnelmallisessa rantabaarissa juomassa jääkahvit ja syömässä jäätelöt. Sieltä sitten kotia kohti ja me menimme Sadun ja Marin kanssa nukkumaan, koska aamulla oli aikainen lähtö Koh Klangin koulun (eli koulun, jossa opetan) järjestämälle retkelle.

Menimme lauantaina aamulla kahdeksan aikaan satamaan, jossa meitä oltiin vastassa veneellä. Lähdimme siitä sitten jokea pitkin ylöspäin, jossa rantauduimme pienelle laiturille ja samalla sinne ilmestyi toinen vene, jossa oli koulumme lapsia ja muutama opettaja. Selvisi, että kyseinen ranta oli pienen saaren ranta, jossa oli paljon erilaisia luolia. Osa luolista oli järjettömän isoja ja ensimmäinen, johon menimme oli iso luola, jossa oli asunut aikanaan luolamiehiä ja toisen maailmansodan aikana japanilaisia sotilaita. Luolassa oli tauluja ja patsaita, jotka kuvastivat eri aikakausia luolassa ja siellä oli myös kuvattu osa Indian Jones elokuvista.
Toinen luola, jossa kävimme oli täysin pimeä, valoa ei tullut mistään ja myöhemmin selvisi äänistä sekä hajusta, että siellä oli satoja, ellei tuhansia lepakoita lentelemässä ristiin rastiin. Itse jäin suhteellisen lähelle luolan suuta, koska kohtaaminen pilkkopimeässä lepakon  kanssa, ei ollut haaveissa. Kolmas luola, johon menimme oli nimeltään Krokotiililuola. Siellä on kuulemma tiettyyn vuoden aikaan ranta täynnä krokotiilejä. Ei kuitenkaan meidän vierailun aikana näkynyt yhtään.

Lähdimme siitä sitten veneellä eteenpäin ja kävimme muun muassa mangrovemetsässä. Kyseessähän on siis puut, jotka kasvattavat todella pitkät ja monihaaraiset juuret, niin että itse puuosa on aina vedenpinnan yläpuolella. Näimme harmiksemme metsässä vain yhden apinan, mutta sekin oli todella söpö. Onnistuimme myös jäämään veneen kanssa jumiin, koska oli laskuvesi ja vedenpinta oli todella matalalla. Onneksemme pääsimme kuitenkin irti, ettemme joutuneet odottamaan muutamaa tuntia.

Veneilyn jälkeen siirryimme Koh Klangin saarelle, jossa ensimmäisenä vierailimme kalafarmilla. Siellä meille esiteltiin erilaisia kaloja, joista osa oli todella pieniä ja osa todella isoja. Pääsimme myös näkemään kaksi erityylistä pallokalaa ja koulun rehtori yritti myös saada minua koskemaan niitä. En kuitenkaan suostunut, koska se yksikertaisesti näytti niin pelottavalta olennolta. Siitä siirryimme riisipellolle, jossa riisit korjataan edelleen käsin sekä kylvetään. Kaikki tapahtui käsin paitsi jyvien erottelu heinästä. Mikä edistysaskel. Peltojen laidoilla näkyi myös paljon vesipuhveleita, mutta niillä ei kaiketi nykypäivänä enää ollut niin suurta käyttöä, kuin ennen.  Söimme sitten lounaan pellon laidalla eräänlaisessa majassa ja jatkoimme matkaamme kohti pienoisveneidenrakentajaa. Kävimme vierailemassa korinpunoajan ja pienoisvenerakentajan luona ja saimme korinpunojalta lahjaksi pienet korit, jotka olivat mielestäni ihana osoitus vieraanvaraisuudesta. Viimeisenä vierailukohteena oli eräänlainen kalan kuivattamo, jossa tuore kala suolattiin, annettiin olla kaksi päivää ja siirrettiin vedellä pesun jälkeen kuivumaan kahdeksi päiväksi aurinkoon. Pakko myöntää, että haju siellä oli sanoinkuvaamattoman hirveä. Ei ollut hirveän kaukana kieltäytyminen vierailuista, koska omaan erittäin herkän hajuaistin. Tämän jälkeen meidät vietiin takaisin satamaan, josta lähdimme kohti kotia.

Illalla menimme käymään Seed baarissa, sekä toisessa baarissa, jonka nimi on hieman hämärän peitossa vielä tällä hetkellä. Kotiin päätimme tällä kertaa matkata mopotakseilla, jotka maksoivat omaisuuden (eli reilun euron), mutta olihan ne kiva kokea. Itse nautin kyydistäni todella paljon, mutta Mari onnistui polttamaan jalkansa, koska istui yhdessä Sadun kanssa kyydissä, eikä hänellä ollut paikkaa jaloilleen, joten ne osuivat johonkin kuumaan kokoajan. Sunnuntai menikin sitten suurimmaksi osaksi nukkuen, joten ei siitä sen enempää.