Maanantaina
Maanantai oli perusteellisen tavallinen päivä koulussa. Samaa kuten aina ennenkin aamupäivä. Lounaalla lähdimme käymään Krabi Townissa ja jotenkin kummasti jäimme sille tielle. Emme siis palanneet takaisin kouluun, johtuen erinäisistä syistä. Itse vietin aikaani guesthousen ravintolassa istuen ja koittaen ratkaista muutamaa suomen päässä olevaan kouluun liittyvää ongelmaa. Kun taas kollegani oli sairaalassa hakemassa lavantautirokotetta. Siirryin siitä sitten Seed ravintolaan hengailemaan, koska kyseinen paikka on nykyisin vöhän kuin neljäs koti (ensimmäinen on koti Suomessa, toinen on Dondo, kolmas on Krabi Town koti ja neljäs Seed bar). Koska kello oli niin paljon, kun Sandra saapui sairaalasta, päätin itsekin, etten mene. Hieman myöhemmin lähdin kävelemään kotia kohti ja äkkiä suihkuun ja syömään lähiravintolaan ilmainen annos ja takaisin kohti Seedia. Olimme sopineet tapaamisen baariin Niinan ja Tiinan kanssa, jotka ovat kaksi suomalaista tyttöä, joista olenkin jo aiemmin kertonut. Muutama kalja, pienet juorut ja kotiin nukkumaan.
Tiistai
Tiistaina aamulla taas kouluun, ylläri. Aamupäivä meni mukavasti pienempien kanssa, mutta iltapäivällä menetin rehellisesti hermoni seitsemänvuotiaiden kanssa. En ymmärrä miksi oppilaat, jotka eivät halua oppia, juoksevat ympäriinsä, tappelevat toistensa kanssa ja huutavat. Olen koittanut sanoa heille, että he voivat lähteä ulos riehumaan. Minua ei niinkään kiinnosta se, haluavatko he opetella, mutta se, etteivät he anna edes niille, jotka haluavat oppia mahdollisuutta, saa minut näkemään punaista. Loppuvaiheessa, kun tuntia oli jäljellä 10 minuuttia, minä pakkasin kamani ja kävelin ulos luokasta. Kun ei kiltisti sanominen, eikä pahasti sanominen riitä, keinoni loppuvat. Koin, että mielummin kävelen ulos, kuin jään sinne menettämään hermoni lopullisesti. En koskaan olisi uskonut, että voisin menettää hermoni lapsille, koska yleensä en menetä hermojani missään.
No päivä kuitenkin jatkui ja menimme Seediin heti suoraan töistä. Istuin siellä hetken ja koitin rauhoittua. Se onneksi onnistui suhteellisen hyvin ja lähdin paremmissa tunnelmissa kohti kotia. Loppuilta menikin sitten vain hengailessa, koska väsymys oli aivan kauhea, niin edes kutsu bileisiin ei jaksanut piristää.
Keskiviikko
Keskiviikkona meillä oli ensimmäisenä tapaaminen koulun johtokunnanjäsenen kanssa, joka haluaa, että kirjoittamme kirjan Koh Klangista. Etenkin hän haluaa, että siihen tulee mukaan ne kohteet, missä vierailimme koulun kanssa. Joten meidän täytyy mennä uudestaan vierailemaan muutamassa kohteessa, jotta saamme kuvia kohdista, joita emme viimeksi huomioineet. Opimme myös, että täällä oleville riisipelloilla ei käytetä ollenkaan kemikaaleja, mikä on mielestäni erittäin hienoa. Tietenkään heidän satonsa ei ole niin suuria, mutta tarpeeksi omiin tarpeisiin.
Iltapäivällä oleva tunti meni todella hyvin ja lapset jopa kuuntelivat ja oppivat sanomaan “How old are yo?” Ja tietämään mitä se tarkoittaa. Tähänhän on siis mennyt 4 viikkoa. Tunnilla oli tällä kertaa thaiopettaja mukana, joka piti kuria, joten kaikki tuntui siksi niin paljon helpommalta. Mentii myös ruokatauolla kävelylle jaa onnistuttii siellä törmäämään normaalien eläinten lisäksi apinoihin, jotka lähti ihan hullua vauhtia meitä karkuun ja sit nähtiin krokotiili tai pirun iso lisko/varaani!!! Se oli aivan jättimäinen ja koitetaan joku päivä mennä uudestaan näkee se! Nyt istuskelen auringossa Seed reggaebaaris ja nautin vapaaillasta. Sawat dee ka!
keskiviikko 9. helmikuuta 2011
tiistai 8. helmikuuta 2011
Arkea ja juhlaa
Viikot ovat alkaneet tuntumaan suhteellisen samoilta. Päivät ovat rutinoituneet, joten mitään ihmeellisen erikoista ei enää tunnu tapahtuvan kouluissa. Oppilaat ovat edelleen samanlaisia, joskus villejä ja joskus ei niin villejä. Venematkat kouluun tuntuvat edelleen hieman vaikeilta aamuisin. Joskus (aina) tuntuu, että parin farangin kiipeäminen veneeseen, on venemiesten aamuinen huvihetki. Etenkin, jos kyseessä on maasta veneeseen meno. Kaikista helpointa on mennä laiturilta tai portailta mutta usein tuntuu olevan enemmän olevan sääntö kuin poikkeus, että aamun veneet lähtevät rannasta. Välillä myös tuntuu, että venemiehet hieman väittelevät siitä, kuka meidät kuskaa saareen. Usein kuulee vain “farang farang” puheesta.
Koulussa lapset ovat oppineet tuntemaan meidät ja suurin osa tietää ainakin minun nimeni. Sandra, joka opettaa kanssani samassa koulussa, saa kuulla olevansa farang, it, you ja muita vastaavia. Itse olen kuullut kaksi kertaa minua kutsuttavan farangiksi, muuten olen aina Annika. Ja sen nimen saa kuulla monta kertaa. Lapset oppivat nimeni helposti, koska siinä on ka- pääte, joka on kohteliaisuus thaiksi. Esimerkiksi tervehtiessä hei on sawat dee ja lisätessä ka (ja miehet lisäävät krap) siitä tulee kohtelias muoto. Usein saan siis myös kuulla olevani Annikap, koska osa lapsista ei tajua nimeni olevan Annika, eikä Anni ka :D Oikeastaan sen ihmeellisempää ei ole koulussa tapahtunut viimeiseen kahteen viikkoon.
Vapaa-aikaa olemme viettäneet yleensä Krabi townin keskustassa hengailen. Kävimme myös perjantaina Railey Beachilla, jonne pääsee pelkästään veneellä. Ranta siellä ei ollut mitenkään ihmeellinen, vaan erittäin kivínen ja tuntui oudolta, että sitä on sanottu yhdeksi parhaaksi rannaksi? Itse en ainakaan saanut kyseistä tunnelmaa siitä. Päätimme sitten lähteä kodin sijasta Ao Nangiin, jossa kävimme ihanan tunnelmallisessa rantabaarissa juomassa jääkahvit ja syömässä jäätelöt. Sieltä sitten kotia kohti ja me menimme Sadun ja Marin kanssa nukkumaan, koska aamulla oli aikainen lähtö Koh Klangin koulun (eli koulun, jossa opetan) järjestämälle retkelle.
Menimme lauantaina aamulla kahdeksan aikaan satamaan, jossa meitä oltiin vastassa veneellä. Lähdimme siitä sitten jokea pitkin ylöspäin, jossa rantauduimme pienelle laiturille ja samalla sinne ilmestyi toinen vene, jossa oli koulumme lapsia ja muutama opettaja. Selvisi, että kyseinen ranta oli pienen saaren ranta, jossa oli paljon erilaisia luolia. Osa luolista oli järjettömän isoja ja ensimmäinen, johon menimme oli iso luola, jossa oli asunut aikanaan luolamiehiä ja toisen maailmansodan aikana japanilaisia sotilaita. Luolassa oli tauluja ja patsaita, jotka kuvastivat eri aikakausia luolassa ja siellä oli myös kuvattu osa Indian Jones elokuvista.
Toinen luola, jossa kävimme oli täysin pimeä, valoa ei tullut mistään ja myöhemmin selvisi äänistä sekä hajusta, että siellä oli satoja, ellei tuhansia lepakoita lentelemässä ristiin rastiin. Itse jäin suhteellisen lähelle luolan suuta, koska kohtaaminen pilkkopimeässä lepakon kanssa, ei ollut haaveissa. Kolmas luola, johon menimme oli nimeltään Krokotiililuola. Siellä on kuulemma tiettyyn vuoden aikaan ranta täynnä krokotiilejä. Ei kuitenkaan meidän vierailun aikana näkynyt yhtään.
Lähdimme siitä sitten veneellä eteenpäin ja kävimme muun muassa mangrovemetsässä. Kyseessähän on siis puut, jotka kasvattavat todella pitkät ja monihaaraiset juuret, niin että itse puuosa on aina vedenpinnan yläpuolella. Näimme harmiksemme metsässä vain yhden apinan, mutta sekin oli todella söpö. Onnistuimme myös jäämään veneen kanssa jumiin, koska oli laskuvesi ja vedenpinta oli todella matalalla. Onneksemme pääsimme kuitenkin irti, ettemme joutuneet odottamaan muutamaa tuntia.
Veneilyn jälkeen siirryimme Koh Klangin saarelle, jossa ensimmäisenä vierailimme kalafarmilla. Siellä meille esiteltiin erilaisia kaloja, joista osa oli todella pieniä ja osa todella isoja. Pääsimme myös näkemään kaksi erityylistä pallokalaa ja koulun rehtori yritti myös saada minua koskemaan niitä. En kuitenkaan suostunut, koska se yksikertaisesti näytti niin pelottavalta olennolta. Siitä siirryimme riisipellolle, jossa riisit korjataan edelleen käsin sekä kylvetään. Kaikki tapahtui käsin paitsi jyvien erottelu heinästä. Mikä edistysaskel. Peltojen laidoilla näkyi myös paljon vesipuhveleita, mutta niillä ei kaiketi nykypäivänä enää ollut niin suurta käyttöä, kuin ennen. Söimme sitten lounaan pellon laidalla eräänlaisessa majassa ja jatkoimme matkaamme kohti pienoisveneidenrakentajaa. Kävimme vierailemassa korinpunoajan ja pienoisvenerakentajan luona ja saimme korinpunojalta lahjaksi pienet korit, jotka olivat mielestäni ihana osoitus vieraanvaraisuudesta. Viimeisenä vierailukohteena oli eräänlainen kalan kuivattamo, jossa tuore kala suolattiin, annettiin olla kaksi päivää ja siirrettiin vedellä pesun jälkeen kuivumaan kahdeksi päiväksi aurinkoon. Pakko myöntää, että haju siellä oli sanoinkuvaamattoman hirveä. Ei ollut hirveän kaukana kieltäytyminen vierailuista, koska omaan erittäin herkän hajuaistin. Tämän jälkeen meidät vietiin takaisin satamaan, josta lähdimme kohti kotia.
Illalla menimme käymään Seed baarissa, sekä toisessa baarissa, jonka nimi on hieman hämärän peitossa vielä tällä hetkellä. Kotiin päätimme tällä kertaa matkata mopotakseilla, jotka maksoivat omaisuuden (eli reilun euron), mutta olihan ne kiva kokea. Itse nautin kyydistäni todella paljon, mutta Mari onnistui polttamaan jalkansa, koska istui yhdessä Sadun kanssa kyydissä, eikä hänellä ollut paikkaa jaloilleen, joten ne osuivat johonkin kuumaan kokoajan. Sunnuntai menikin sitten suurimmaksi osaksi nukkuen, joten ei siitä sen enempää.
Koulussa lapset ovat oppineet tuntemaan meidät ja suurin osa tietää ainakin minun nimeni. Sandra, joka opettaa kanssani samassa koulussa, saa kuulla olevansa farang, it, you ja muita vastaavia. Itse olen kuullut kaksi kertaa minua kutsuttavan farangiksi, muuten olen aina Annika. Ja sen nimen saa kuulla monta kertaa. Lapset oppivat nimeni helposti, koska siinä on ka- pääte, joka on kohteliaisuus thaiksi. Esimerkiksi tervehtiessä hei on sawat dee ja lisätessä ka (ja miehet lisäävät krap) siitä tulee kohtelias muoto. Usein saan siis myös kuulla olevani Annikap, koska osa lapsista ei tajua nimeni olevan Annika, eikä Anni ka :D Oikeastaan sen ihmeellisempää ei ole koulussa tapahtunut viimeiseen kahteen viikkoon.
Vapaa-aikaa olemme viettäneet yleensä Krabi townin keskustassa hengailen. Kävimme myös perjantaina Railey Beachilla, jonne pääsee pelkästään veneellä. Ranta siellä ei ollut mitenkään ihmeellinen, vaan erittäin kivínen ja tuntui oudolta, että sitä on sanottu yhdeksi parhaaksi rannaksi? Itse en ainakaan saanut kyseistä tunnelmaa siitä. Päätimme sitten lähteä kodin sijasta Ao Nangiin, jossa kävimme ihanan tunnelmallisessa rantabaarissa juomassa jääkahvit ja syömässä jäätelöt. Sieltä sitten kotia kohti ja me menimme Sadun ja Marin kanssa nukkumaan, koska aamulla oli aikainen lähtö Koh Klangin koulun (eli koulun, jossa opetan) järjestämälle retkelle.
Menimme lauantaina aamulla kahdeksan aikaan satamaan, jossa meitä oltiin vastassa veneellä. Lähdimme siitä sitten jokea pitkin ylöspäin, jossa rantauduimme pienelle laiturille ja samalla sinne ilmestyi toinen vene, jossa oli koulumme lapsia ja muutama opettaja. Selvisi, että kyseinen ranta oli pienen saaren ranta, jossa oli paljon erilaisia luolia. Osa luolista oli järjettömän isoja ja ensimmäinen, johon menimme oli iso luola, jossa oli asunut aikanaan luolamiehiä ja toisen maailmansodan aikana japanilaisia sotilaita. Luolassa oli tauluja ja patsaita, jotka kuvastivat eri aikakausia luolassa ja siellä oli myös kuvattu osa Indian Jones elokuvista.
Toinen luola, jossa kävimme oli täysin pimeä, valoa ei tullut mistään ja myöhemmin selvisi äänistä sekä hajusta, että siellä oli satoja, ellei tuhansia lepakoita lentelemässä ristiin rastiin. Itse jäin suhteellisen lähelle luolan suuta, koska kohtaaminen pilkkopimeässä lepakon kanssa, ei ollut haaveissa. Kolmas luola, johon menimme oli nimeltään Krokotiililuola. Siellä on kuulemma tiettyyn vuoden aikaan ranta täynnä krokotiilejä. Ei kuitenkaan meidän vierailun aikana näkynyt yhtään.
Lähdimme siitä sitten veneellä eteenpäin ja kävimme muun muassa mangrovemetsässä. Kyseessähän on siis puut, jotka kasvattavat todella pitkät ja monihaaraiset juuret, niin että itse puuosa on aina vedenpinnan yläpuolella. Näimme harmiksemme metsässä vain yhden apinan, mutta sekin oli todella söpö. Onnistuimme myös jäämään veneen kanssa jumiin, koska oli laskuvesi ja vedenpinta oli todella matalalla. Onneksemme pääsimme kuitenkin irti, ettemme joutuneet odottamaan muutamaa tuntia.
Veneilyn jälkeen siirryimme Koh Klangin saarelle, jossa ensimmäisenä vierailimme kalafarmilla. Siellä meille esiteltiin erilaisia kaloja, joista osa oli todella pieniä ja osa todella isoja. Pääsimme myös näkemään kaksi erityylistä pallokalaa ja koulun rehtori yritti myös saada minua koskemaan niitä. En kuitenkaan suostunut, koska se yksikertaisesti näytti niin pelottavalta olennolta. Siitä siirryimme riisipellolle, jossa riisit korjataan edelleen käsin sekä kylvetään. Kaikki tapahtui käsin paitsi jyvien erottelu heinästä. Mikä edistysaskel. Peltojen laidoilla näkyi myös paljon vesipuhveleita, mutta niillä ei kaiketi nykypäivänä enää ollut niin suurta käyttöä, kuin ennen. Söimme sitten lounaan pellon laidalla eräänlaisessa majassa ja jatkoimme matkaamme kohti pienoisveneidenrakentajaa. Kävimme vierailemassa korinpunoajan ja pienoisvenerakentajan luona ja saimme korinpunojalta lahjaksi pienet korit, jotka olivat mielestäni ihana osoitus vieraanvaraisuudesta. Viimeisenä vierailukohteena oli eräänlainen kalan kuivattamo, jossa tuore kala suolattiin, annettiin olla kaksi päivää ja siirrettiin vedellä pesun jälkeen kuivumaan kahdeksi päiväksi aurinkoon. Pakko myöntää, että haju siellä oli sanoinkuvaamattoman hirveä. Ei ollut hirveän kaukana kieltäytyminen vierailuista, koska omaan erittäin herkän hajuaistin. Tämän jälkeen meidät vietiin takaisin satamaan, josta lähdimme kohti kotia.
Illalla menimme käymään Seed baarissa, sekä toisessa baarissa, jonka nimi on hieman hämärän peitossa vielä tällä hetkellä. Kotiin päätimme tällä kertaa matkata mopotakseilla, jotka maksoivat omaisuuden (eli reilun euron), mutta olihan ne kiva kokea. Itse nautin kyydistäni todella paljon, mutta Mari onnistui polttamaan jalkansa, koska istui yhdessä Sadun kanssa kyydissä, eikä hänellä ollut paikkaa jaloilleen, joten ne osuivat johonkin kuumaan kokoajan. Sunnuntai menikin sitten suurimmaksi osaksi nukkuen, joten ei siitä sen enempää.
Tilaa:
Kommentit (Atom)